PwC:n yritysvastuupalvelut -blogi

Kiinnitä ensin happinaamari omille kasvoillesi eli johtamisen vaikeudesta

Voi johtajaraukkoja! Voiko siitä roolista mitenkään selvitä kuivin jaloin ja puhtain paperein? Kun pitäisi ymmärtää tämän päivän bisnestä, nähdä huomisen haasteet ja ymmärtää vielä visioinninkin tärkeys. Pitäisi johtaa koviin faktoihin perustuen, mutta samalla heikkoja signaaleja metsästäen. Kun pitäisi ymmärtää ja kunnioittaa naisia ja miehiä, johtaa nuorten, mutta myös keski-ikäisten työelämää, huolehtia rekrytoinnin onnistumisesta ja tarvittaessa myös irtisanomisista – luetteloa voisi jatkaa pitkälle.

Oikeassa elämässä ja yhtään suuremmissa yrityksissä kaikki edellä luetellut tehtävät eivät tietenkään ole yhden ja saman henkilön varassa, vaan suurempi joukko johtoa hoitaa niitä. Johtajia toimii myös organisaation eri tasoilla: ylimmän johdon tehtävät eroavat keskijohdon tai työnjohtajien tehtävistä. Yhteistä kaikille johtajille on kuitenkin se, että heidän pitää pystyä katsomaan asioita samanaikaisesti monesta eri näkökulmasta. Mosaiikkimaisesta kuviosta on muodostettava eheä kokonaisuus, jonka pohjalta päätöksiä voi tehdä.

Alaisen roolissa on jotenkin oikeutetumpaa katsoa asioita omasta, joskus kapealtakin pohjalta kumpuavasta näkökulmasta. Johtajan rooliin kuuluvaa useammalle taholle ulottuvaa vastuuta voi olla joskus vaikea nähdä tai ainakaan hyväksyä, jos se jotenkin rajoittaa siihen asiaan vastaamista, mitä työntekijä esimieheltään omassa asiassaan odottaa.

Muistan työurani alkupuolelta tilanteen, jossa kokeneempi mutta minun kanssani samaa työtä tekevä kollega nimitettiin väliaikaisesti esimiehemme sijaiseksi. Muutaman viikon kuluttua ihmettelin, miten niin mukavasta ihmisestä tulikin niin ärsyttävä ja ikävä heti kun hänestä tuli esimies. Myöhemmin ymmärsin asian: ihan sama miellyttävä persoona siellä taustalla edelleenkin oli, mutta vastuu pani hänet tekemään päätöksiä, jotka eivät aina olleet minun näkökulmastani kaikkein toivotuimpia, vaikka ne olivat kokonaisuuden kannalta juuri oikeita.

Olen usein todennut yritysvastuun johtamisesta, ettei se sen kummempaa johtamista ole kuin muukaan johtaminen. Käytännössä se tarkoittaa yhden uuden lisänäkökulman tuomista päätöksen perusteeksi. Yritysvastuun näkökulman mukaan ottaminen laajentaa käsitystä toimintaympäristöstä ja nostaa luultavasti keskusteluun sellaisia seikkoja, jotka muuten jäisivät pimentoon.

Yritysvastuu siis auttaa näkemään maailmaan paremmin sellaisena kuin se faktisesti onkin. Se tuo esille erilaisia asioita ja aukaisee näkemään kuolleen kulman tai katveen kysymykset. Toisinaan juuri nämä asiat ennakoivat parhaiten esimerkiksi liiketoimintaa uhkaavista uusista riskeistä. Tässä mielessä avoin suhtautuminen yritysvastuuseen ja sen mukanaan nostamiin asioihin auttaa johtoa tekemään oikeita päätöksiä.

Yritysvastuuseen sisältyy myös sellaisia näkökulmia, jotka ehkä toimivat eettisenä kompassina johtajalle. Esiin voisi nostaa vaikkapa erilaisuuden ja monimuotoisuuden kunnioittamisen ja arvostamisen tai tasa-arvokysymykset ja syrjimättömyyden. Jos joitakin tämänkaltaisia asioita pitää mielessä, on helpompaa suunnistaa monenlaisten odotusten viidakoissa. Jos nämä periaatteet ovat itselle selviä ja syvään juurtuneita, ne ohjaavat lähes automaattisesti myös kommunikoinnissa ja viestinnässä.

Tällaiset johtajat tuntevat itsensä ja tunnistavat toimintaansa ohjaavat arvot ja arvostukset. Tällöin he eivät myöskään ole alttiita kenenkään eivätkä minkään ryhmän mielistelylle, vaan ymmärtävät työyhteisön sekä liiketoiminnan olevan keskellä juuri niin monimutkaista ja vaikeaa toimintaympäristöä kuin se oikeasti onkin.

Lennoilla meitä neuvotaan paineen mahdollisesti laskiessa kiinnittämään ensin happinaamari omille kasvoille ja auttamaan vasta sitten muita. Tämä ominaisuus tarvitaan myös hyvältä johtajalta kaikkien muiden tärkeiden ominaisuuksien lisäksi: hänen on tunnettava itsensä sekä ymmärrettävä päätöksentekonsa taustalla olevat arvonsa ja motiivinsa. Tällaiset johtajat eivät säikähdä tai sulje silmiään uudelta ja erilaiselta, tuli se sitten yrityksen toimintaympäristöstä tai omasta henkilöstöstä.

Tilanteen ottaminen sellaisena kuin se on ja sen ymmärtäminen, mitä omat arvot vaikuttavat tilanteesta tehtävään tulkintaan, tarkoittaa happinaamarin laittamista omille kasvoille. Tämä auttaa näkemään tilanteen kirkkaammin. Sen jälkeen on valmius toimia muiden hyväksi.

Sirpa Juutinen

Kiintiönainen

Miehiä emme ole, kiintiönaisiksi emme halua, olkaamme siis….Niin, siis miksi me naiset oikein haluamme tulla?

Viikonlopun aamukahvilla hieraisin silmiäni: ”Ranska hyväksyi yritysten naiskiintiöt” kertoi otsikko Helsingin Sanomissa 15.1.2011. Uutisen mukaan Ranskan parlamentti on hyväksynyt vaiheittain voimaan tulevan lain 40 prosentin sukupuolikiintiöistä yritysten hallituksissa.

Laki koskee pörssiyrityksiä sekä tietyin kriteerein muita suuria yrityksiä, joilla pitää siis olla 40 prosenttia vähemmistönä olevan sukupuolen edustajia hallituksessa vuonna 2017. Yleensä silloin puhutaan naisista, kun puhutaan vähemmistönä olevasta sukupuolesta.

Tässä vaiheessa pitäisi alkaa kuulua mutinaa: miehet toteavat, että hallituspaikat pitää täyttää pätevillä henkilöillä sukupuolesta riippumatta. Usein myös sanotaan, ettei hallituksiin kelpaavia naisia ole kovin monia, ei ainakaan sellaisia, joilla on asiantuntemuksen lisäksi riittävästi johtamiskokemusta.

Jo hallituspaikkansa saaneista naisista moni puolestaan on kommentoinut kiintiökeskustelujen yhteydessä, ettei kannata sellaista menettelyä todeten samalla, että kokee saaneensa oman paikkansa pätevyyden perusteella. Siitä ei voi olla eri mieltä, niin kivinen se tie on monelle ollut.

Aistinko oikein, että molemmissa tapauksissa taustalla on ajatus siitä, että kiintiöt tarkoittaisivat samalla asiantuntemattomien ja vailla pätevyyttä olevien henkilöiden (lue: naisten) pakko-ottoa hallituksiin? Ei kai siitä ole kysymys?

Naisten määrä ylimmässä johdossa kelpaa tunnusluvuksi yritysten raportoidessa omasta vastuullisuudestaan. Yritystä, joka on tasa-arvoinen yhtäläisten etenemismahdollisuuksien ja urakehityksen luomisessa, siis pidetään erityisen vastuullisena. Se kertoo jotakin todellisuudesta. Jos tasa-arvo toteutuisi, ei sitä tarvitsisi tuoda esiin erityisenä yritysvastuukysymyksenä. Toivottavasti tilanne tässä kohtaa normalisoituu.

Ranskan kiintiöpäätöksen täydelle toteutumiselle on annettu aikaa vuoteen 2017 asti. Kuudessa vuodessa ennättää pätevöityä hallitustyöskentelyyn, jos toimiin ryhdytään nyt. Nollastahan ei tarvitse lähteä liikkeelle. Fiksuja naisia on korkean tason asiantuntija- tai johtotehtävissä kyllä jo nytkin. Heistä vain muutamat ovat kysyttyjä hallitusten jäseniä ja nauttivat arvostusta sekä miesten että naisten keskuudessa. Kysymykseni kuitenkin kuuluu, että olisiko heidän lisäkseen muitakin hallitustyöskentelyyn kykeneviä?

Kannattaisiko yrittää haravoida esiin potentiaalit naiset, laatia heille pitemmän tähtäyksen kehityssuunnitelma tavoitteena koota pooli tulevista hallitusehdokkaista ja näin varmistaa, että naisten ja miesten yhtäläiset mahdollisuudet alkavat jossakin toteutua. Näin jo tapahtuukin hallitusammattilaisten omissa verkostoissa.

Myös yritysten itsensä pitää mielestäni aktivoitua tässä asiassa useallakin tasolla: on ensiksi kysymys siitä, että naisten urapolut tuupataan alusta alkaen vähintään yhtä hyvään vauhtiin kuin miestenkin. Toiseksi, kun nyt kuitenkin lasikattoja vielä taitaa olla aivan ylimpään johtoon pääsemiseksi, ne ja taustalla olevat syyt tunnistetaan ja esteet raivataan. Kolmanneksi aktiivisia toimia on kohdistettava myös ylimmän johdon naisten valmentamiseen vastuun ottoon hallitustyöskentelystä.

Tällaiset toimet osoittavat tässä tilanteessa todellista vastuullisuutta, mutta ennustan, että ne muuttuvat tavallisiksi johtamisvalmennusasioiksi jossakin vaiheessa. Kaikkien asenteissa pitää kuitenkin tapahtua muutoksia. Meidän naisten on ajateltava hallituspaikkojen kuuluvan yhtä hyvin päteville naisille kuin päteville miehillekin. Pikkutytöt ottavat luonnollisena sen asian, että Suomessa presidentti voi olla nainen. Toivottavasti he ajattelevat hallitusten jäsenistä joskus samalla tavalla.

Miehiä me emme ole, kiintiönaisiksi emme halua, mutta hallitusten jäseniksi me ja tyttäremme kyllä haluamme. Jos ei muuten, niin kiintiöillä kehitystä vauhdittaen.

Sirpa Juutinen

Älä tule paha kakku

Vuoden vaihtuessa monet tekevät lupauksia paremmasta elämästä. Ne ovat keveitä päätöksiä, joiden pitämättömyydestä tuskin sakotetaan. Minäkin naureskelen kuntosalille tulvivia uudenvuodenlupaustreenareita, jotka ruuhkauttavat laitteet muutamaksi viikoksi. Sen jälkeen useimmista heistä ei näy jälkeäkään, ja taas on tilaa.

Uuden vuoden lupaukset ovat vähän kuin toivomuksia. Niihin liitetään jotakin kohtalonomaista, ikään kuin lupauksen pitämisen asteen näkisi valetun tinan varjosta eikä sillä olisi niinkään paljon tekemistä oman tahdonlujuuden kanssa. Niinpä lupausten käy samalla tavalla kuin tinankin: roskiin joutaa jonkin ajan kuluttua.

Erich Jantsch kuvaa kirjassaan Design for Evolution. Self-Organizing and Planning in the Life of Human Systems ihmisen suhdetta muutokseen virran avulla. Olen lukenut kirjan parikymmentä vuotta sitten, mutta jotkut asiat siitä jäivät mieleen.

Jantschin mukaan – toivottavasti muistan parinkymmenen vuoden takaisen lukukokemuksen oikein - toiset tyytyvät katsomaan rantapenkereeltä, kuinka virta, elämä itse lipuu ohitse kuin kohtalo. Muutoksiin ei haluta mukaan, eikä oikein uskotakaan, että asioihin voisi vaikuttaa.

Tai jos voi, niin parempi että muut hoitavat sellaiset jutut. Toiset uskaltautuvat kellumaan virtaan, mutta antavat virran viedä mukanaan. He ehkä toivovat välttävänsä pahimmat kosket ja karikot, mutta lopulta kaikki on sattumasta kiinni.

Osa sen sijaan hyppää virtaan mukaan, mutta alkaa itse ohjailla kulkuaan. Virta kuljettaa ja – totta kai – on monia asioita, joille emme voi mitään. Itse elämän pituuskin on sellainen. Joitakin muutoksia sen sijaan voimme saada aikaan omilla toimenpiteillämme, mutta ne vaativat energiaa ja ponnistuksia.

Jos olet joskus laskenut koskea, tiedät kuinka virrassa säilytetään veneen ohjauskyky. ”Melo, melo!” huutaa perämies. Sinun on yksinkertaisesti melottava kovempaa vauhtia kuin mitä virran oma nopeus on. Silloin vene kulkee minne haluat eikä esimerkiksi rysähdä kiviä päin.

Muutosten aikaansaamiseksi on toimittava samoin. Jos olet ajatellut, että tänä vuonna laitamme yrityksemme vastuuasiat kuntoon, ei kannata jäädä rannalle katselemaan, kuinka aika ja asiakkaat ajavat ohi. Ei myöskään ole järkevää heittäytyä virtaan ja katsoa, mennäänkö tässä metsään vai mihin, kunhan nyt jotakin vain tehdään.

Suosittelen lämpimästi vastuullisuuden ajan virtaan mukaan lähtemistä, muttei suinkaan suin päin ja umpimähkään. Vastuullisuutta voi kehittää harkitusti, tavoitteellisesti ja liiketoimintaa edistävästi. Asiaan on kuitenkin panostettava sen verran, että rahkeet riittävät ottamaan tilanteen haltuun, jotta asioita pystytään ohjaamaan oikeaan suuntaan.

Päätökset todellisten muutosten aikaansaamiseksi ovat vakavia ja vaativat toteutuakseen kovaa työtä. Niitä voi tehdä muulloinkin kuin vuosiluvun vaihtuessa, mutta toisaalta sekin on ihan hyvä ajankohta.

Samoin kuin kaikki uudenvuodenlupaustreenarit ovat tervetulleita kuntosaleille, ovat kaikki vastuullisuustoiminnan kehittämiseen mukaan lähtevät lämpimien ajatusten kohteina. Toivon mahdollisimman monen jaksavan ensimmäisiä viikkoja pitemmälle, koska palkinto kovasta työstä tulee aikanaan.

Kannustan tekemään päätöksiä jotka pitävät. Silloin ei tarvitse arvuutella kuten lapset hiekkalaatikolla, että älä tule paha kakku, tule hyvä kakku. Sama pätee kaikkiin muihinkin asioihin: miksi jättää asioita onnen eli puhtaan sattuman varaan, kun moneen seikkaan voi vaikuttaa oikeilla päätöksillä ja riittävällä, laadukkaalla työllä.

Hyvä kakku, kuten hyvä vuosikaan, ei ole pelkkää arpapeliä. Molempia tehdään elämänvirran vietävinä, mutta kuitenkin moneen asiaan itse vaikuttaen.

Sirpa Juutinen