Voi johtajaraukkoja! Voiko siitä roolista mitenkään selvitä kuivin jaloin ja puhtain paperein? Kun pitäisi ymmärtää tämän päivän bisnestä, nähdä huomisen haasteet ja ymmärtää vielä visioinninkin tärkeys. Pitäisi johtaa koviin faktoihin perustuen, mutta samalla heikkoja signaaleja metsästäen. Kun pitäisi ymmärtää ja kunnioittaa naisia ja miehiä, johtaa nuorten, mutta myös keski-ikäisten työelämää, huolehtia rekrytoinnin onnistumisesta ja tarvittaessa myös irtisanomisista – luetteloa voisi jatkaa pitkälle.
Oikeassa elämässä ja yhtään suuremmissa yrityksissä kaikki edellä luetellut tehtävät eivät tietenkään ole yhden ja saman henkilön varassa, vaan suurempi joukko johtoa hoitaa niitä. Johtajia toimii myös organisaation eri tasoilla: ylimmän johdon tehtävät eroavat keskijohdon tai työnjohtajien tehtävistä. Yhteistä kaikille johtajille on kuitenkin se, että heidän pitää pystyä katsomaan asioita samanaikaisesti monesta eri näkökulmasta. Mosaiikkimaisesta kuviosta on muodostettava eheä kokonaisuus, jonka pohjalta päätöksiä voi tehdä.
Alaisen roolissa on jotenkin oikeutetumpaa katsoa asioita omasta, joskus kapealtakin pohjalta kumpuavasta näkökulmasta. Johtajan rooliin kuuluvaa useammalle taholle ulottuvaa vastuuta voi olla joskus vaikea nähdä tai ainakaan hyväksyä, jos se jotenkin rajoittaa siihen asiaan vastaamista, mitä työntekijä esimieheltään omassa asiassaan odottaa.
Muistan työurani alkupuolelta tilanteen, jossa kokeneempi mutta minun kanssani samaa työtä tekevä kollega nimitettiin väliaikaisesti esimiehemme sijaiseksi. Muutaman viikon kuluttua ihmettelin, miten niin mukavasta ihmisestä tulikin niin ärsyttävä ja ikävä heti kun hänestä tuli esimies. Myöhemmin ymmärsin asian: ihan sama miellyttävä persoona siellä taustalla edelleenkin oli, mutta vastuu pani hänet tekemään päätöksiä, jotka eivät aina olleet minun näkökulmastani kaikkein toivotuimpia, vaikka ne olivat kokonaisuuden kannalta juuri oikeita.
Olen usein todennut yritysvastuun johtamisesta, ettei se sen kummempaa johtamista ole kuin muukaan johtaminen. Käytännössä se tarkoittaa yhden uuden lisänäkökulman tuomista päätöksen perusteeksi. Yritysvastuun näkökulman mukaan ottaminen laajentaa käsitystä toimintaympäristöstä ja nostaa luultavasti keskusteluun sellaisia seikkoja, jotka muuten jäisivät pimentoon.
Yritysvastuu siis auttaa näkemään maailmaan paremmin sellaisena kuin se faktisesti onkin. Se tuo esille erilaisia asioita ja aukaisee näkemään kuolleen kulman tai katveen kysymykset. Toisinaan juuri nämä asiat ennakoivat parhaiten esimerkiksi liiketoimintaa uhkaavista uusista riskeistä. Tässä mielessä avoin suhtautuminen yritysvastuuseen ja sen mukanaan nostamiin asioihin auttaa johtoa tekemään oikeita päätöksiä.
Yritysvastuuseen sisältyy myös sellaisia näkökulmia, jotka ehkä toimivat eettisenä kompassina johtajalle. Esiin voisi nostaa vaikkapa erilaisuuden ja monimuotoisuuden kunnioittamisen ja arvostamisen tai tasa-arvokysymykset ja syrjimättömyyden. Jos joitakin tämänkaltaisia asioita pitää mielessä, on helpompaa suunnistaa monenlaisten odotusten viidakoissa. Jos nämä periaatteet ovat itselle selviä ja syvään juurtuneita, ne ohjaavat lähes automaattisesti myös kommunikoinnissa ja viestinnässä.
Tällaiset johtajat tuntevat itsensä ja tunnistavat toimintaansa ohjaavat arvot ja arvostukset. Tällöin he eivät myöskään ole alttiita kenenkään eivätkä minkään ryhmän mielistelylle, vaan ymmärtävät työyhteisön sekä liiketoiminnan olevan keskellä juuri niin monimutkaista ja vaikeaa toimintaympäristöä kuin se oikeasti onkin.
Lennoilla meitä neuvotaan paineen mahdollisesti laskiessa kiinnittämään ensin happinaamari omille kasvoille ja auttamaan vasta sitten muita. Tämä ominaisuus tarvitaan myös hyvältä johtajalta kaikkien muiden tärkeiden ominaisuuksien lisäksi: hänen on tunnettava itsensä sekä ymmärrettävä päätöksentekonsa taustalla olevat arvonsa ja motiivinsa. Tällaiset johtajat eivät säikähdä tai sulje silmiään uudelta ja erilaiselta, tuli se sitten yrityksen toimintaympäristöstä tai omasta henkilöstöstä.
Tilanteen ottaminen sellaisena kuin se on ja sen ymmärtäminen, mitä omat arvot vaikuttavat tilanteesta tehtävään tulkintaan, tarkoittaa happinaamarin laittamista omille kasvoille. Tämä auttaa näkemään tilanteen kirkkaammin. Sen jälkeen on valmius toimia muiden hyväksi.
Sirpa Juutinen

Viimeisimmät kommentit