PwC:n yritysvastuupalvelut -blogi

Ei kiitos työnantajakuvan kiillotukselle

Työurallani onnistuin aikoinaan valitsemaan itselleni huonon esimiehen, minkä seurauksena aloin jossakin vaiheessa valita kokonaan uutta työnantajaa. Muutaman kuukauden kärvistelin, ehkä olisin jaksanut pitempäänkin, mutta eräänä perjantaina puhelin kuitenkin soi. Tuli työtarjous, ja minulle annettiin aikaa miettiä asiaa viikonlopun yli. ”Otan työn vastaan”, kuulin itseni sanovan saman tien.

Varmaan vieläkin ajattelemme, että me työnantajina valitsemme itsellemme työntekijät hakijoiden joukosta. Kaikki meistä haluavat saada parhaat kyvyt. Taitaa kuitenkin olla niin, että yhä useammin halutuimmat työnhakijat kilpailuttavat työantajia ja valitsevat niistä itsensä kannalta kiinnostavimman.
Tutkimusyhtiö Universumin mukaan päteviä työntekijöitä on vaikea saada esimerkiksi sen vuoksi, ettei työnantajan maine ole tarpeeksi houkutteleva tai palkka ja etenemismahdollisuudet eivät ole riittävän kilpailukykyisiä (HS 25.2.2011).

PwC:n laajassa kansainvälisessä Millenials at work -tutkimuksessa paljastui, että opiskelijoista 88 prosenttia piti tärkeänä sitä, että tulevan työnantajan yritysvastuun arvot vastaavat heidän omia arvojaan.

Tätäkin mielenkiintoisempaa on mielestäni se, että 86 prosenttia oli valmis vaihtamaan sellaisen työnantajan, jonka vastuullisuusarvot eivät enää vastaa työntekijän omia. Oikea yritysvastuu ei pelkästään houkuttele, vaan sen puute voi myös ajaa pois. Minäkin lähdin, vaikken kuulu vastaajajoukon kanssa samaan sukupolveen, ja kertomastani tapahtumasta on jo pitkä aika. Jossakin kohtaa se vain tökkäsi lopullisesti.

Universumin tutkimustulosten yhteydessä kerrottiin myös uudesta ammattinimikkeestä, työnantajakuvan kehittäjästä. Ilmeisesti taustalla on kyseisen työnantajakuvatutkimuksia tekevän yhtiön oma pyrkimys kiinnittää huomiota omiin palveluihinsa, mutta ilmiönä tällaisen nimikkeen lanseerausyritys on kyllä jossain määrin merkillinen.

Miten työnantajakuvaa kehitetään? Rakennetaan kaunista kilpeä? Yksi ihminenkö sitä tekee? Todellinen työnantajakuva ei ole se, minkä työnantaja haluaisi antaa itsestään, vaan se, minkälaiseksi muut, ihan ulkopuoliset, sen muodostavat omissa mielissään. Heillä siihen vaikuttavat omat ja kavereiden kokemukset, sieltä täältä saadut, joskus hyvinkin paljon työnantajan haluaman kuvan vastaiset tiedon sirpaleet, joiden perusteella mielikuva muodostuu.

Miten muuten yritys tai muu organisaatio pystyy vaikuttamaan itsestään syntyvään kuvaan kuin rakentamalla pitkäjänteisesti jokapäiväistä todellisuutta yrityksen ja organisaation sisällä? Silloin puhumme yrityksen kulttuurista, toimintatapojen eettisyydestä, johtamisen laadusta, oikeudenmukaisesta palkitsemisesta, työn mielekkyydestä ja oikeanlaisesta haasteellisuudesta ja monesta muusta vastaavasta asiasta. Asioiden oikea koettu tila ratkaisee, ei niistä kerrottu kaunisteltu kuva, joka ei vastaa ihmisten omaa kokemusta yrityksestä tai organisaatiosta.

Hyvä todellisuus ei ole synnytettävissä hokkus pokkus-tempuilla eikä hoidettavissa vain muutaman ihmisen voimin. Työnantajakuvaa ei kehitetä kiillottamalla sitä perusteettomasti.  Se syntyy katsojan silmissä ja kuulijan korvissa sellaiseksi kuin yritys sen jokapäiväisellä toiminnallaan on muodostanut.
Olen onnellisessa asemassa. Minulla on loistava tiimi ja upeita asiakkaita, unelmatyö kaiken kaikkiaan. Käsittääkseni en tarvitse työnantajakuvan kiillottajan palveluksia.

Sirpa Juutinen

Kaveria ei kannata jättää

Luonnonvarojen riittäminen ja ylipäätänsä ekosysteemin pysyminen terveenä ovat ehdoton edellytys yritysten toiminnalle ja ihmisten elämälle. Emme me haluaisi elää sellaisessa maailmassa, jossa esimerkiksi pohjavedestä suurin osa on pilaantunut tai jätevuoret valtaavat alaa keskeltä kaupunkia tai ilmansaasteet ovat terveysriski meille ja lapsillemme.

Iso osa ihmisistä elää tällaisissa olosuhteissa. Entäpä jos hekin alkavat haluta terveellisen elinympäristön ja myrkyttömät elintarvikkeet? Entä jos he nousevat kapinaan?

Kysymys on niukkuudesta luonnonvaroissa, mutta myös hyvän ja terveellisen elämän niukkuudesta. Sitä ei näytä riittävän vielä tällä hetkellä kaikille, mutta ennemmin tai myöhemmin yhä useampi maapallon asukas herää vaatimaan sitä itselleen ja lapsilleen.

Sosiaalisen vastuun asiat yritysvastuun osana ovat polkeneet paikoillaan monta vuotta suuntautuen lähinnä yrityksen omaan henkilöstöön. Se ei toki ole ollut virhe, joskin luulen meidän pitävän sitä muutaman vuoden kuluttua melko yksipuolisena näkemyksenä sosiaalisesta vastuusta.

Entä jos yhteiskunnat alkavat rapautua samalla tavoin kuin luonnonympäristölle on uhannut käydä? Se ei ainoastaan ole onnetonta meidän kansalaisten näkökulmasta, vaan myös este kukoistavalle yritystoiminnalle.

Nuorisotyöttömyyden, demokratiavajeen ja peruselintarvikkeiden hinnannousun sanotaan olevan syttymisherkkä alusta levottomuuksille, kuten Tunisiassa ja Egyptissä on nähty. Nyt arvuutellaan, missä maissa levottomuudet seuraavaksi leimahtavat.

Olemme tottuneet ajattelemaan, että yhteiskunta hoitaa sosiaaliset ongelmat. Terve sosiaalinen ympäristö otetaan jotenkin itsestäänselvyytenä, ihan kuin me täällä pohjolassa otamme vaikkapa puhtaan pohjaveden tai jonkin muun muualla jo niukkuustekijäksi muuttuneen asian.

Maailmalta alkaa tulla viestejä, että yritysten pitäisi osallistua myös sosiaalisten ongelmien ratkaisemiseen. Esimerkkinä tästä julkaisu Shaping the Future - Solving Social Problems Through Business Strategy.

Ainakin hyvinvointivaltioissa tämä herättää hämmennystä: veroja maksetaan, henkilöstöstä huolehditaan – eivätkö tämänkaltaiset ongelmat tule hoidetuiksi sitä kautta?

Tavanomaisen ajattelun mukaan yritystoiminnan tukeminen lisää työpaikkoja ja elämisenmahdollisuuksia yleensäkin. Siten se myös auttaa työttömyyden ja muiden sosiaalisten ongelmien hoidossa. Näinhän homma toimii monessa tapauksessa, ja systeemi korjaa itse itseään omien mekanismiensa kautta.

Joskus asioita vain sattuu liikaa yhtä aikaa tai peräkkäin, ja huono yhteiskunnallinen kierre pääsee syntymään. Niin voi käydä yksilöille, mutta niin näyttää käyvän myös yhteisöille ja kokonaisille yhteiskunnille. Näissä tilanteissa tarvitaan kaikkien osallistumista huonon kierteen katkaisemiseksi. Jokainen uusi idea joko vanhojen toimintatapojen parantamiseksi tai uusien keksimiseksi on tervetullut. Näitä ideoita tarvitaan myös yrityksiltä.

Miksi yritysten sitten kannattaisi olla kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista muussakin mielessä kuin miettimällä yhteisöveron pienuutta ja yritystukien suuruutta? Ensiksikin yritykset eivät elä kuplan alla tyhjiössä, vaan osana yhteiskuntia, joiden resursseista ne monella tapaa hyötyvät ja ovat jopa riippuvaisia. Ei siis ole yhdentekevää, miten ympäröivä yhteiskunta voi ja vallitseeko siinä ns. yhteiskuntarauha.

Toiseksi edellisen seikan ymmärtäminen eli että yritys on riippuvainen terveen luonnonympäristön lisäksi myös terveestä yhteiskunnasta auttaa näkemään maailman yrityksen ympärillä realistisemmin, mikä puolestaan auttaa tunnistamaan liiketoiminnan riskit kattavammin. Tällä voi joissakin tapauksissa on vaikutus myös viimeiselle riville.

Yhteiskunnan hyvinvoinnille yritystoiminnan menestyminen on välttämätöntä. Yrityselämän kukoistamiselle hyvinvoiva yhteiskunta on edellytys. Ne ovat kuin kaksi kaverusta, joiden pitää tukea toisiaan vaikeina aikoina. Kun kaveria ei jätä, niin kaverikaan ei jätä sinua.

Sirpa Juutinen