PwC:n yritysvastuupalvelut -blogi

Vapaaehtoista mutta pakollista

Viime tipassakin syntyy joskus hyviä asioita, kuten pääsiäisviikkoa edeltävällä viikolla tapahtui. Valtioneuvosto nimittäin antoi huhtikuun 14. periaatepäätöksen yhteiskunta- ja yritysvastuusta. Sen linjausten mukaan valtioneuvosto edistää vastuullisuutta ja sitoutuu siihen vahvasti yhdessä julkisen sektorin ja muiden organisaatioiden kanssa.

Lisäksi valtio sitoutuu ottamaan vastuullisuuden huomioon omassa toiminnassaan. Toimintaohjelman tavoitteena on vahvistaa Suomen kilpailukykyä sillä, että yritysvastuuseen sitoutuneiden yritysten määrä kasvaa.

Periaatepäätös syntyi juuri ja juuri ennen eduskuntavaaleja ja hallitusneuvottelukierrosta, jonka aiheeksi myös yritysvastuun kysymysten uskon nousevan. Yritysvastuun toteuttaminen on periaatepäätöksen mukaan edelleen vapaaehtoisuuteen perustuvaa, joskin valtio tarjoutuu edistämään sitä monin eri keinoin.

Vapaaehtoisuus on myrkkyä joillekin sidosryhmille, erityisesti joillekin kansalaisjärjestöille. Niissä vapaaehtoisuuden pelätään vesittävän koko asian. Yritykset ja niitä edustavat tahot puolestaan näkevät sen järkevänä lähtökohtana. Jos yritysvastuusta tehdään lainsäädäntöön perustuva pakollinen asia, monet yritykset tyytyvät täyttämään minimivaatimukset. Osa menee sieltä missä aita on matalin, jolloin koko yritysvastuullisuuden idea vapaaehtoisesta lainsäädännön velvoitteet ylittävästä vastuullisuudesta saattaa kadota.

Olen itse vahvasti vapaaehtoisuuden kannalla. Haluan nähdä edelleen kehittämisen iloa ja intoa, jota monessa yrityksessä on koettu viimeisten vuosien aikana, kun yritysvastuun idea on yhtäkkiä alkanut hahmottua ja siihen liittyvät mahdollisuudet paljastua.

Kun yrityksissä joudutaan miettimään syitä ja tavoitteita yritysvastuulliselle toiminnalle, tulee sen toteuttaminen todennäköisesti kumpuamaan liiketoiminnan ytimestä – muutenhan se olisi jotakin puuhastelua ja harrastelua, ylimääräiseksi menokohdaksi muodostuva kuluerä, johon ei kovin paljon kiinnitetä huomiota.

Vasta liiketoimintaan keskeisesti liitettynä yritysvastuu saa selityksensä ja perustelunsa: ajatuksena on säilyttää kilpailukyky koko ajan vaatimuksiaan muuttavilla markkinoilla sekä toisaalta löytää tulevaisuuden toimintaympäristöstä kiinnekohta, johon kohdentuneena yritysvastuu tuo mukanaan havaittavaa kilpailuetua. Tämä puolestaan pitäisi näkyä jossakin vaiheessa – kun oikein suurella pensselillä maalaillaan – myös Suomen kilpailukyvyn vahvistumisena, mikä on valtioneuvoston periaatepäätöksen toimintaohjelman tavoite.

Jotkut yritysvastuuseen vastahakoisesti suhtautuvat tuntuvat ajattelevan, että yritysvastuun kehittäminen tarkoittaa yrityksen voitosta omistajille kuuluvasta osuudesta osan antamista pois.

Toiset puolestaan näkevät yritysvastuun ennakointina ja investointina, joka varmistaa sekä tämän päivän kilpailussa mukana pysymisen että pitkän tähtäimen kilpailukyvyn varmistamisen. Näin ajattelevat yritysjohtajat toteuttaisivat yritysvastuuta siitä riippumatta, onko se pakollista vai ei. Se vain yksinkertaisesti on järkevää.  

Kilpailijoiden ottaessa välimatkaa on viimeistenkin vastarannan kiiskien lopulta lähdettävä liikkeelle, kun tilanteeseen pettyneet työntekijät alkavat vaihtaa leiriä tai asiakkaat löytävät yhä useammin tiensä kilpailijan luokse. Saattaa käydä niin, että vapaaehtoisuudesta muodostuu vähitellen pakko, kun myös yritysvastuun kehityksen perää pitävät yritykset havahtuvat todellisuuteen.

Sirpa Juutinen

Lisää varmuutta

Elämässä ei ole muuta varmaa kuin kuolema, eikä sekään kerro tarkkaa aikaa tulolleen. Epävarmuutta on siedettävä; sen kanssa on tultava kaveriksi tai muuten ei elämässä ennätä tehdä muuta kuin surra etukäteen kaikkea mahdollista tapahtuvaa tai tapahtumatta jäävää. Toinenkin vaihtoehto on: varmuutta voi myös yrittää saada lisää. Sen perään kannattaa kysellä.

Tieteellisessä tutkimuksessa epävarmuudesta lähestytään varmuutta kohti, joskin perimmäiset kysymykset taitavat edelleen jäädä filosofien ja teologien ratkottavaksi. Matematiikka sen sijaan on aina tuntunut rauhoittavalta, terapeuttiselta suorastaan, koska tiettyjä sääntöjä seuraamalla ratkaisu useimmiten löytyy. Numerot voidaan ilmaista eksaktisti vaikka kuinka monen desimaalin tarkkuudella. Mikäpä mieltä paremmin tyynnyttäisi epävarmuutta täynnä olevassa elämässä.

Taloudellisessa raportoinnissa numeroita käytetään sovittujen pelisääntöjen mukaan. Numerot piirtävät kuvan yrityksen taloudellisesta tilasta lakien ja säädösten mukaisesti vaikkapa kansainvälisten tilinpäätösstandardien IFRS-kielellä. Lukuja osataan tulkita, koska on olemassa säännöt niillä raportointiin. Lisää varmuutta tulkinnan luotettavuuteen tuo lakisääteinen tilintarkastus, jolla silläkin on omat metodologiansa ja noudatettavat ammattikäytäntönsä.

Yritysvastuusta raportointi perustuu tunnuslukuihin ja niiden mittauksessa saamiin lukuarvoihin. Joistakin tunnusluvuista on saatavilla vain laadullista tietoa. Ei ole olemassa lakia siihen, miten yritysvastuusta raportoidaan. Toki meillä on GRI-raportointiohjeisto (Global reporting initiative), jota yleisimmin sovelletaan yritysvastuusta raportointiin. Sekään ei kuitenkaan vastaa taloudellisen raportoinnin normistoa, vaan sallii osittaisen raportoinnin ja hyvillä selityksillä senkin, ettei jotain asiaa raportoida ollenkaan.

Yhä useammat yritykset pyytävät riippumatonta kolmatta osapuolta varmentamaan yritysvastuun tunnuslukunsa. Varmennuksella yritykset viestivät sidosryhmilleen, että ovat altistaneet tiedonmuodostus- ja raportointiprosessinsa sekä yritysvastuutietonsa ulkopuolisen tahon varmennettavaksi.

Varmentajat tarkastelevat tietoja niiden alkulähteiltä tietojen konsernitasoisen yhdistelyn vaiheeseen saakka. Samoin he tutkivat, että tieto päätyy oikein julkaistavaan raporttiin. Asioiden ollessa kunnossa julkaistavan varmennusraportin johtopäätöksenä on, ettei tietoon ole tullut seikkoja, jotka antaisivat aiheen olettaa, ettei kyseisen yhtiön yritysvastuun tietoja olisi kaikilta olennaisilta osiltaan laadittu käytetyn raportointikriteeristön mukaisesti tai etteivätkö tiedot olisi kaikilta olennaisilta osiltaan luotettavia raportointikriteeristön perusteella.

Vaikka lause kieltämättä on monimutkainen, kertoo se sen, että varmentajat ovat käyneet monta prosessia läpi, seuranneet tietoja tuotantoyksiköstä konsernitasolle ja aina raportin sivulle asti ja että he ovat puuttuneet kaikissa vaiheissa mahdollisiin epätarkkuuksiin.

Sidosryhmille varmennetut yritysvastuun tiedot ovat todennäköisesti mieluisampaa luettavaa kuin varmentamattomat. Se päivä koittaa, jolloin myös sijoittajia tämä kiinnostaa. Ja kun se kiinnostaa heitä, kiinnostaa se silloin viimeistään myös osakkeenomistajia. Pieni ennakointi toimivan johdon puolelta ei olisi lainkaan huono toimintavaihtoehto: varmennus kannattaa aloittaa jo ennen kuin hallitus ottaa asian esille.

Omassa elämässä epävarmuutta joutuu sietämään, sillä täysin varmoja asioita ei juurikaan ole; eivät varmennetut yritysvastuun tiedotkaan sitä ole. Mutta ovat ne varmentamattomia tietoja varmemmat kuitenkin. Sidosryhmien kyllä kannattaisi kysellä varmennuksen perään.

Sirpa Juutinen