Blogin kirjoittaja joutuu miettimään rajaa yksityisen ja julkisen välille: montako prosenttia minusta on työnantajan edustajaa ja montako prosenttia yksityisajattelijaa? Kysymykseen on helppo ja vaikeampi vastaus. Tietenkin olen sydänjuuriani myöten työnantajan edustaja julkaistessani kirjoitukseni työnantajan nettisivuilla. Toisaalta koen, että kyllä minulta odotetaan myös omaa ajattelua, tulkintaa siitä, miltä maailma näyttää yritysvastuun ammattilaisen silmin – ja PwC:n työntekijän silmin katsottuna. Ketään ei kiinnostaisi se, että kopioin valmiita ajatuksia, joskaan siitäkään ei voi olla varma, että omatkaan ajatukset kiinnostavat.
Sosiaalisen median nopea nousu asettaa monet muutkin saman pohdinnan eteen. Rooli ja sen mukanaan tuomat vaatimukset ovat toki helpommin hahmotettavissa silloin, kun kirjoitan työnantajani nettisivuille. Silloin tuskin kukaan meistä kuvittelee toimivansa ihan vain yksityishenkilönä. Entäpä sitten, kun avaudun Facebookissa tai jossakin muussa sosiaalisen median välineessä? Edustanko silloinkin PwC:tä vaiko vain Sirpa Juutista?
Sananvapaus on toki perustuslaillisista oikeuksista tärkeimpiä. Mielipiteitä pitää voida kertoa, mutta silti ihan kaikkea ei ole viisasta sanoa, eikä nyt puhuta mistään ison veljen valvonnan pelosta, vaan normaalista sivistyneestä tavasta toimia. Ei perheessäkään, jonka jäsenten kesken vuorovaikutus yleensä on sangen avointa ja pidäkkeetöntä, kuitenkaan ole järkevää lietsoa tahallaan pahaa mieltä. Silti epäkohdista pitää voida puhua asioiden oikeallakin nimellä.
Tyylilajin valinta asiallisemmasta päästä vie yleensä asioita parempaan suuntaan. Saman voisi todeta nettikirjoittelusta: kirjoittipa nimellä tai nimimerkillä, sävy ratkaisee.
Me omalla nimellä kirjoittavat saatamme ajatella, että voimme itse päättää, milloin kirjoitamme yksityishenkilönä ja milloin työnantajan edustajana. On ilmiselvää, että kirjoituksiani PwC:n sivuilla arvioidaan ammatillisessa kontekstissani. Taitaa kuitenkin olla niin, etten pysty piiloutumaan täysin yksityisyyden taakse myöskään Facebookissa, vaikka olisi miellyttävää ajatella niin.
Aloin kirjoittaa vuosi sitten näitä blogitekstejä. Tarkoitukseni on ollut käsitellä ajankohtaisia yritysvastuuseen liittyviä asioita. Toisinaan olen yritysvastuun ytimessä, jonkun toisen kerran liikun alueella, jota vasta pohditaan yritysvastuun mahdollisena kysymyksenä. Jätän kirjoituksiini aina hieman itseäni, vaikka pohdinkin aiheitani hyödyntäen kaikkea ammatillista osaamistani. Näiden tekstien kautta, esimerkiksi pelkästään aiheiden valinnan perusteella, myös minusta voi muodostaa hieman yksityisemmän kuvan. Teen siis vapaaehtoisesti omasta yksityisyydestäni pieneltä osalta julkista.
Facebookissa päivitykseni näkevät periaatteessa vain kaverit. Haluan sillä tavoin rajata yksityisaluettani. Olen kuitenkin profiilissani kertonut, missä olen töissä. Niinpä – halusin tai en – minun päivityksiäni voidaan arvioida myös siitä näkökulmasta, mitä ne kertovat PwC:n työntekijästä.
Digitaalinen jalanjälkeni muodostuu kaikista ottamistani askeleista riippumatta siitä, millä maaperällä ne on otettu. Sitä voivat kaikki arvioida, koska olen julkaissut kaikki kirjoitukseni omalla nimellä. Minun yksityiseni on myös julkista ja julkinen yksityistä. Sävyllä on väliä molemmissa.
Sirpa Juutinen
Viimeisimmät kommentit