Siinä hän seisoo odottavan yleisön edessä, enkä minä tiedä mitä hänestä ajattelisin. Meillä on yhteinen visio maapallon pelastamisesta. Miksi sitten suhtaudun epäilevästi? Kuvittelisin pikemminkin kuuluvani niiden joukkoon, jotka kokevat olevansa samaa porukkaa: yhteisellä asiallahan tässä ollaan.
Jyväskylään kokoontui viikonloppuna 1800 ihmistä tuottavan vastuullisuuden teeman tuomina. Monta hyvää puheenvuoroa ja puhujaa nostatti tietoisuutta ilmastonmuutoksen pysäyttämisen tärkeydestä, yritysvastuun merkityksestä menestyvälle liiketoiminnalle sekä arvoista johtamisen takana.
Yhdysvaltojen varapresidenttinä toiminut Al Gore oli tilaisuuden tähti. Hänkö vai huoli ilmastonmuutoksesta sai paikalle kaikki 1800 ihmistä loppuunmyytyyn tilaisuuteen? Eikö asia itsessään, yritysvastuu ja yritysten osuus maapallon pelastamisessa, olisi riittänyt? Sen olisi pitänyt riittää, mutta käytännössä näin ei todennäköisesti olisi ollut.
Olisiko joku muu tähti, ihan vain sen vuoksi että on tähti, vetänyt yhtä ison joukon ihmisiä koolle? Varmaankin. Mutta kun nyt kerran oltiin tultu yhteen pelastamaan maailmaa, niin luojan kiitos saimme paikalle henkilön, joka todella tiesi mistä puhui ja sai muutkin tietämään vaikuttavalla ja vakuuttavalla esiintymisellään.
Jyväskylän Tuottava vastuullisuus -tapahtuma 30.9.–1.10.2011 pystyi avartamaan kuulijoiden tietoisuutta siitä, mitä yritykset voivat tehdä ja mitä niiden pitää tehdä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi siedettävälle tasolle. Yrityksissä toivottavasti tehtiin myös oivalluksia siitä, että itse asiassa näin toimimalla turvataan oman liiketoiminnan tulevaisuus huolehtimalla siitä, että palvelut ja tuotteet ovat osa ratkaisua eivätkä osa ongelmaa.
Uskon vahvasti siihen, että markkinavoimat tulevat edistämään yritysvastuuta. Ne pakottavat miettimään, mikä asiakkaille on tärkeää, mitä asiakkaat eivät ainakaan halua ja miten tässä tilanteessa erottaudutaan positiivisesti kilpailijoista.
Tuskinpa meistä monikaan haluaisi enää ostaa tuotteita, jotka olivat 1970-luvulla täysin hyväksyttyjä, mutta jotka nykyisellä ymmärryksellä luokitellaan saastuttaviksi ympäristönpilaajiksi. Muutama kymmenen vuotta sitten ne olivat kilpailukykyisiä tuotteita. Nyt niillä ei tekisi mitään.
Juuri nyt yrityksissä pitää ymmärtää, miten suuren muutoksen keskellä elämme, uskommepa siihen tai emme. Ihmiset ovat yhä huolestuneempia maapallon, oman elinympäristönsä tilasta. Palvelut ja tuotteet, jotka vielä nyt menevät jotenkin kaupaksi, voivat muutamassa kuukaudessa muuttua hyljeksityiksi uusien, asiakkaiden odotuksia paremmin vastaavien tuotteiden tullessa markkinoille.
Tästä Jyväskylän Tuottava vastuullisuus -tapahtumassa oli kysymys. Tästä asiasta on yritysvastuussa kysymys. Tämän asian eteen teen itse tiimini kanssa töitä. Meille tämä on elämää suurempi juttu.
Siksi pelkäsin, että suuren tähden puheissa jotakin paljastuisi puhkeamista vailla olevaksi kuplaksi. Maapallon pelastamisella ei minun mieleni lakeuksilla leikitä. Mutta niin ei käynyt, kun Al Gore kävi täällä. Hyvä että kävi.
Sirpa Juutinen

Kommentit