PwC:n yritysvastuupalvelut -blogi

Tulevaisuus tulee

Maanantaina 31. lokakuuta syntyi maapallon seitsemäs miljardis ihminen. Ennen vuotta 2050 meitä on arveltu olevan jo yhdeksän miljardia. Maapallo resursseineen ei tällä menolla riitä meille kaikille. Jotakin pitää tehdä jatkossa eri tavalla kuin tähän asti, jotta saisimme turvatuksi perusedellytykset säälliselle elämälle.

Ihmisellä on taipumus ajatella asioita lineaarisesti. Kuvittelemme tulevaisuuden tästä hetkestä ja näistä olosuhteista käsin, jolloin perustana on edelleenkin samankaltaisuus nykyhetken kanssa, jotenkin vain parannettuna tai laajennettuna versiona. Tehdään samaa kuin nykyisinkin mutta hieman paremmin tai hieman enemmän.

Sillä tavoin toimien saamme kyllä aikaan parannuksia nykytilaan. Kokonaan erilaista ei synny. Pitää tapahtua jokin onnettomuus, katastrofi tai jollakin muulla tavalla entisen pohjan pois putoaminen, että pystymme ajattelemaan asiat aivan uudella tavalla.

Maapallon väestönkasvu taitaa olla asia, jonka dramaattisuutta emme oikein vielä ymmärrä. Pidämme sitä vain sellaisena hitaana muutoksena, joka ei edellytä mitään kovin uudenlaisia tulevaisuuden ratkaisuja.

Taitaa ilmastonmuutoskin kaikkine seurausvaikutuksineen olla samankaltainen ilmiö: ei kosketa minua eikä asuinympäristöäni, ei aiheuta Suomessa mitään erityisen ikäviä muutoksia olosuhteissa enkä minä omine kulutustottumuksineni tai edes koko Suomikaan siihen oikeastaan paljoa voi vaikuttaa.

Tämänkaltainen ajattelu ja tulevien muutosvaikutusten vähättely tuottaa korkeintaan pieniä parannuksia. Itsekin syyllistyn tähän aika ajoin, vaikka pidän itseäni jossain määrin valveutuneena. Olenko siis mukana yhtenä muiden joukossa aiheuttamassa tilanteen, jossa meistä vain harva todella on sisäistänyt tarvittavien muutosten suuruuden maapallon elinkelpoisuuden säilyttämiseksi?

Toisaalta näen työssäni päivittäin, kuinka monet yritykset ovat osana yritysvastuutaan ottaneet tavoitteekseen mm. CO2-päästöjen vähentämisen. Jotkut ovat kehittäneet asian ympärille uusia tuotteita tai palveluita, jolloin isot tulevaisuuden haasteet ovatkin tarjonneet näille yrityksille liiketoimintamahdollisuuksia. Samoin jotkut yritykset ovat ymmärtäneet väestönkasvun mukanaan tuoman resurssien niukkuuden, ja hyödyntäneet tätä kaikkia osapuolia hyödyttävällä tavalla omassa bisneksessään.

Näissä yrityksissä on todennäköisesti visioitu rohkeasti tulevaisuutta tyytymättä pieniin reaktiivisiin toimiin. On uskallettu ajatella halutusta tulevaisuudesta käsin, eikä ole jääty nykytilan vangiksi. Visiointi on näissä tapauksissa tarkoittanut sen miettimistä, miltä maailman halutaan näyttävän, vaikka tällä hetkellä tilanne näyttäisikin olevan muodostumassa uhkaavaksi vaikkapa juuri väestönkasvun ja ilmastonmuutoksen vuoksi.

Tekemättä mitään radikaalisti toisin saamme tulevaisuuden kaikkine uhkakuvineen. Tulevaisuus ei kuitenkaan vain tule, se tehdään. Ja sen voi tehdä halutessaan myös hyväksi. Ensin tarvitaan visio, sitten yhteistä tahtoa. Sieltä se tulevaisuus tulee.

Sirpa Juutinen

Tieto, ymmärrys, viisaus

Tiedon tulvassa tuskastuu. Ärsykkeitä ylipursuavassa 24/7-maailmassa uusia virikkeitä sinkoilee kaikkialta. Myös yksityiselämässä tuntuu tärkeältä päivittää kavereille, että missä mennään ja mikä on meininki. Facebook kertoo yhä enemmän käyttäjiensä elämästä, tekstiviestit sinkoilevat, ja kaiken aikaa tiedämme paremmin kuin koskaan aikaisemmin, mitä maailmassa tapahtuu.

Informaatioyhteiskunnassa on vaikea välttää julkistuksia, päivityksiä tai uuden tiedon ryöppyjä tilanteissa, joissa entinenkään tieto ei ole ennättänyt jäsentyä. Itsekin huolestun, olemmeko tiimissäni riittävästi perillä kaikesta siitä, mitä yritysvastuun kehityksessä eri maissa tapahtuu. Klikkaan auki aina vain uusia linkkejä ja haalin informaatiota kunnes väsyn. Usein vain murto-osa tällä tavoin hankitusta tiedosta jättää pysyviä jälkiä mieleeni.

Ymmärrykseni kehittyminen ei pysy tiedon tulvimisen tahdissa. Asiat eivät jäsenny osaksi isompia kokonaisuuksia samalla nopeudella kuin tieto liikkuu. Informaation muruset jäävät helposti irrallisiksi tiedon palasiksi, joiden merkitykset ja vaikutukset piiloutuvat käsityskyvyltäni. Liittyvätkö nämä eri puolelta maapalloa kuuluvat uutiset yhteen, kertovatko ne toisiaan vahvistaessaan tärkeästä muutossuunnasta, vai onko kyseessä yksittäinen ilmiö, jonka merkitystä on tässä vaiheessa turhaa edes arvailla? Ei ihme, että päässä tuntuu surisevan.

Jossakin vaiheessa kontekstit yksittäisille tiedoille yleensä alkavat hahmottua, ja asioiden tärkeyden ja merkittävyyden alkaa ymmärtää. Kokonaiskuvan piirtyessä selvemmin esiin sen osa-alueista pystyy tekemään paremmin päätelmiä. Myös päätökset saavat selkeämmän suunnan. Johtamiselle muodostuu perusta, josta käsin vaikeatkin ratkaisut löytävät perustelunsa.

Tieto on tarpeellista ja ymmärrys välttämätöntä, mutta vasta viisaus johtaa parempaan tulevaisuuteen. Aristoteleen Nikomakhoksen etiikkaa mukaillen hyvän ihmisen tahdon kohde on hyvä. Viisauden merkitystä päätöksenteossa voisi ehkä kuvata niin, että tiedon ja ymmärryksen avulla ihminen muokkaa itselleen käsityksen mahdollisista tulevaisuuksista, joihin hänen päätöksensä voisivat johtaa, mutta viisaudella ihminen valitsee niistä parhaan. Hyvä käsitteenä ei enää liity pelkkään tietoon vaan myös arvoihin, jotka näyttävät valintatilanteessa oikean suunnan.

Vaikuttaisi siltä, että tietoa esimerkiksi ilmastonmuutoksesta ja sen maapallolle ja ihmiskunnalle aiheuttavista seurauksista meillä on riittävästi. Tosin viime aikoina julkisuudessa siitä on taidettu puhua aikaisempaa vähemmän. Toivottavasti emme kuitenkaan ole saaneet tässä asiassa ähkyä tiedon tulvassa, koska ongelmaa ei ole ratkaistu vielä eikä sopeuttamistoimia saatu riittävälle tasolle.

Tietoa meillä taitaa olla, mutta eikö meillä sittenkään ole ymmärrystä asiasta? Olemmeko jääneet väittelemään ilmastonmuutoksen hillinnän keinoista siinä määrin, että kokonaisuus ei ole hahmottunut oikein? Vai puuttuuko meiltä viisautta valita hyvä päämäärä?

Päätöksiä hyvästä tulevaisuudesta tehdään monella tasolla. Meillä yksittäisillä kansalaisilla on oma roolimme, mutta niin on myös yrityksillä ja valtioilla. Kaikkien panosta tarvitaan kestävän tulevaisuuden turvaamiseksi. Tietoa meillä on, ymmärryskin kasvaa, kunpa meillä olisi myös viisautta.

Sirpa Juutinen

Al Gore kävi täällä

Siinä hän seisoo odottavan yleisön edessä, enkä minä tiedä mitä hänestä ajattelisin. Meillä on yhteinen visio maapallon pelastamisesta. Miksi sitten suhtaudun epäilevästi? Kuvittelisin pikemminkin kuuluvani niiden joukkoon, jotka kokevat olevansa samaa porukkaa: yhteisellä asiallahan tässä ollaan.

Jyväskylään kokoontui viikonloppuna 1800 ihmistä tuottavan vastuullisuuden teeman tuomina. Monta hyvää puheenvuoroa ja puhujaa nostatti tietoisuutta ilmastonmuutoksen pysäyttämisen tärkeydestä, yritysvastuun merkityksestä menestyvälle liiketoiminnalle sekä arvoista johtamisen takana.

Yhdysvaltojen varapresidenttinä toiminut Al Gore oli tilaisuuden tähti. Hänkö vai huoli ilmastonmuutoksesta sai paikalle kaikki 1800 ihmistä loppuunmyytyyn tilaisuuteen? Eikö asia itsessään, yritysvastuu ja yritysten osuus maapallon pelastamisessa, olisi riittänyt? Sen olisi pitänyt riittää, mutta käytännössä näin ei todennäköisesti olisi ollut.

Olisiko joku muu tähti, ihan vain sen vuoksi että on tähti, vetänyt yhtä ison joukon ihmisiä koolle? Varmaankin. Mutta kun nyt kerran oltiin tultu yhteen pelastamaan maailmaa, niin luojan kiitos saimme paikalle henkilön, joka todella tiesi mistä puhui ja sai muutkin tietämään vaikuttavalla ja vakuuttavalla esiintymisellään.

Jyväskylän Tuottava vastuullisuus -tapahtuma 30.9.–1.10.2011 pystyi avartamaan kuulijoiden tietoisuutta siitä, mitä yritykset voivat tehdä ja mitä niiden pitää tehdä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi siedettävälle tasolle. Yrityksissä toivottavasti tehtiin myös oivalluksia siitä, että itse asiassa näin toimimalla turvataan oman liiketoiminnan tulevaisuus huolehtimalla siitä, että palvelut ja tuotteet ovat osa ratkaisua eivätkä osa ongelmaa.

Uskon vahvasti siihen, että markkinavoimat tulevat edistämään yritysvastuuta. Ne pakottavat miettimään, mikä asiakkaille on tärkeää, mitä asiakkaat eivät ainakaan halua ja miten tässä tilanteessa erottaudutaan positiivisesti kilpailijoista.

Tuskinpa meistä monikaan haluaisi enää ostaa tuotteita, jotka olivat 1970-luvulla täysin hyväksyttyjä, mutta jotka nykyisellä ymmärryksellä luokitellaan saastuttaviksi ympäristönpilaajiksi. Muutama kymmenen vuotta sitten ne olivat kilpailukykyisiä tuotteita. Nyt niillä ei tekisi mitään.

Juuri nyt yrityksissä pitää ymmärtää, miten suuren muutoksen keskellä elämme, uskommepa siihen tai emme. Ihmiset ovat yhä huolestuneempia maapallon, oman elinympäristönsä tilasta. Palvelut ja tuotteet, jotka vielä nyt menevät jotenkin kaupaksi, voivat muutamassa kuukaudessa muuttua hyljeksityiksi uusien, asiakkaiden odotuksia paremmin vastaavien tuotteiden tullessa markkinoille.

Tästä Jyväskylän Tuottava vastuullisuus -tapahtumassa oli kysymys. Tästä asiasta on yritysvastuussa kysymys. Tämän asian eteen teen itse tiimini kanssa töitä. Meille tämä on elämää suurempi juttu.

Siksi pelkäsin, että suuren tähden puheissa jotakin paljastuisi puhkeamista vailla olevaksi kuplaksi. Maapallon pelastamisella ei minun mieleni lakeuksilla leikitä. Mutta niin ei käynyt, kun Al Gore kävi täällä. Hyvä että kävi.

Sirpa Juutinen